Ope-opintoihin
kuuluu verkkoluennon pitäminen, johon osallistuu oman vertaisryhmän lisäksi
ohjaaja. Valitsin luennon aiheeksi luokattoman projektioppimisen, koska
kyseinen malli on käytössä ammattiopistossa, missä tällä hetkellä työskentelen.
Tutun ja ajankohtaisen
aiheen valitsemisesta oli sekä hyötyä että haastetta. Oli helppoa kasata materiaali
esimerkkeineen, kun toteutan kyseistä oppimismallia työssäni päivittäin ja olen
myös kuluneen vuoden aikana tutustunut projektioppimis-malliin hyvin
syvällisesti. Toisaalta, koska luennon sisältö on niin ”lähellä” ja tuttua
itselleni, haasteena oli hahmottaa, että materiaalin rakenne on johdonmukainen,
selkeä ja riittävän kattava.
Verkkoluentoni
tavoite oli, että luennolle osallistuneet vertaisryhmäläiset sekä ohjaajani
tietäisivät luentoni jälkeen, mitä luokaton projektioppiminen tarkoittaa ja
miten sitä toteutetaan käytännössä ammattiopistossa, missä työskentelen. Koen,
että tämä tavoite toteutui hyvin. Saamani palaute luennosta tukee myös tätä olettamusta.
Pidin verkkoluennon
Adobe Connect-ohjelmalla, jonka käyttöön tutustuin ohjaajan jakaman ohjeen sekä
netistä löytyvän videotutoriaalin avulla. Videotutoriaali oli hyödyllinen
varsinkin, kun pohdin, miten erilaisia dokumentteja jaetaan ko. ohjelmistolla
luentoon osallistujille. Testasin vielä tekniikan toimimisen vertaisryhmään
kuulumattoman henkilön kanssa hyvissä ajoin ennen verkkoluentopäivää. Kun Adobe
Connectia oppii ja tottuu käyttämään, on se käypä peli verkkoluentojen
pitämiseen. Ohjelman käyttö vaatii kuitenkin säätämistä ja asetusten
määrittelyä myös luentoon osallistujilta, joka voi aiheuttaa ongelmia tai
viivästystä luennon käynnistämiseen.
Kuten kerroin
vertaisryhmälle ja ohjaajalleni luennon lopussa, alun perin mietin, voisinko
suunnitella tunnin niin, ettei se sisällä juuri mitään esille pantavaa tekstiä
tai kuvia eli voisiko luentoni olla lähes 100% keskusteleva. Hyvin pian minulle
selkeni, että aivan niin se ei onnistuisi. Miksi sitten edes lähdin
ajattelemaan, että haluaisin kyseisen toteutustavan? Minulla on kohtuullisesti
kokemusta erilaisen opetuksen järjestämisestä ja varsinkin nykyisessä
työnkuvassa opetusmenetelmät ja materiaalit pyritään järjestämään
mahdollisimman kattavasti opiskelijan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Halusin
rakentaa verkkoluennon sellaiseksi kokonaisuudeksi ja käyttäen sellaisia
menetelmiä, mistä MINÄ oppisin mahdollisimman paljon (kerrankin, kun siihen on
mahdollisuus).
Olen pohtinut
omaa oppimistani hyvinkin paljon ja löytänyt siihen liittyen useita ”heikkouksia”.
Nämä ”heikkoudet” eivät ole sellaisia, jotka estävät minua oppimasta, asiat
vain täytyy opetella ”oikealla” tavalla ja vältellä metodeja tai esitystapoja,
joita minulla on haastavampaa hahmottaa. Esimerkiksi minun on vaikea oppia
tietynlaisten visuaalisten kaavioiden kautta, en vain hahmota niiden
esitystavasta tavoiteltavaa asiaa. Pitkään kipuilin asian kanssa, koska
lähtöolettamus oli, että niitä kuuluu ymmärtää ja osata lukea sekä hahmottaa,
koska niitä myös käytetään todella paljon havainnoimaan asioita. Kun viimein
luin erään teoksen, jossa käsiteltiin hahmottamisen yksilöllisyyttä, ymmärsin,
että minussa ei ehkä sittenkään ole mitään vikaa J
Yhtenä
verkkoluentoni tavoitteena oli myös, että saan vertaisryhmän kesken keskustelua
aikaiseksi luentoni aikana. Tavoittelin tätä kysymysten kautta, mitä
sijoittelin tasaisesti eri luennon vaiheisiin. Mielestäni tämä tavoite toteutui
oikein mallikkaasti ja olin oikein tyytyväinen, että vertaisryhmäni osallistui
aktiivisesti keskusteluihin. Keskustelun onnistuminen oli siis täysin
aktiivisen vertaisryhmäni ansiota.
Sain välittömän
palautteen verkkoluennostani sekä vertaisryhmältäni että ohjaajaltani luennon
päätyttyä. Saamani palaute oli oikein positiivista ja minulle tuli olo, että
ensimmäinen ikinä pitämäni verkkoluento onnistui oikein hyvin. Kehitettävääkin
nousi palautteesta esille ja aion ottaa nämä kehityskohteet huomioon jatkossa
opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
