ADHD

Lähde:

ADHD, Levoton Mieli - Lenard Adler & Marie Florence

Tietoa, toivoa ja apua aikuisiän tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöön.

Prometheus Kustannus Oy - Paino Esa Print oy, Tampere 2009

YLEISTÄ TIETOA                                                      

Tekstissä on käytetty lähdemateriaalin mukaisesti tarkkaavaisuushäiriöstä (ADD) ja tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä (ADHD) pelkkää yhtä termiä - ADHD (attention-deficit hyperactivity disorder).

ADHD on aivojen poikkeavaan toimintaan liittyvä neuropsykiatrinen sairaus, jonka oireet voi jakaa tarkkaamattomuuteen ja yliaktiivisuuteen ja impulsiivisuuteen. Yhdellä ihmisellä voi olla tarkkaavaisuushäiriöitä ja/tai yliaktiivisuuden ja impulsiivisuuden oireita.

Tutkimukset viittaavat siihen, että aivojen tavallista alhaisemmat dopamiinin ja noradrenaliinin tasot vaikuttavat ADHD:n syntyyn ja oireisiin. Dopamiini ja noradrenaliini ovat keskushermoston välittäjäaineita, jotka säätelevät tarkkaavaisuutta ja impulssikontrollia.

ADHD:ssa usein ilmenevä yliaktiivisuus ei johdu liian aktiivisista aivoista. Päinvastoin aivojen jotkut toiminnot ovat hidastuneet, jonka seurauksena muu elimistö aktivoituu saavuttaakseen aivojen vireystilan riittävän tason. Koska motorisesti hyvin levottomien ADHD-potilaiden aivot eivät ole yliaktiivisia vaan päinvastoin - tavallisia ihmisiä kiihdyttävät aineet rauhoittavat ADHD:hen liittyvää hyperaktiivisuutta.

ADHD on vahvasti perinnöllinen sairaus ja sen juuret ovat aina lapsuudessa siitä huolimatta vaikka sairaus diagnosoitaisiin vasta aikuisena.

Lapsilla ja nuorilla ADHD ilmenee neljä kertaa useammin pojilla kuin tytöillä. Aikuisilla ADHD ilmenee miehillä kuitenkin vain kaksi kertaa useammin kuin naisilla. Vanhetessa ADHD:lle usein ominainen yliaktiivisuus vähenee. Sen vuoksi aikuisilla oirekuvassa korostuvat ns. kognitiiviset oireet kuten unohtelu ja keskittymiskyvyttömyys.

(16, 22, 26, 35-36, 39, 59)

OIREET JA DIAGNOSOINTI

ADHD diagnoosia ei tehdä laboratoriotutkimusten avulla - diagnoosi perustuu potilaan omaan kertomukseen oireista ja hänen elämäntarinaansa. Diagnosoinnissa verikokeet tai aivojen kuvantaminen ovat vain tarkentavia apuvälineitä.

ADHD:n diagnoosi edellyttää myös aina sitä, että haastattelujen ja selvitysten perusteella voidaan varmistaa oireiden ilmenneen jo lapsuudessa.

Yleisimmät aikuisen potilaan lääkärin vastaanotolle tuomat oireet ovat: huono keskittymiskyky, vaikeudet organisoida ja hallita elämää ja aikaa, tehtävien jättäminen kesken, heikko menestyminen opinnoissa tai työssä sekä impulsiivisuus ja mielialan vaihtelut.

Tärkein yksittäinen oire on tarkkaamattomuus, joka näkyy näennäisenä huolimattomuutena työtä tehdessä, näennäisenä kyvyttömyytenä kuunnella suoraan puhuteltaessa, tehtävien jäämisenä tekemättä tai kesken ja tehtävien organisoimisen vaikeuksina.

Tarkkaamattomuudesta kertoo myös pitkäjänteistä keskittymistä vaativien tehtävien välttely, taipumus hukata tarpeellisia esineitä, häiriytyvyys ja unohtelu.

Alla esimerkki Amerikan psykiatrisen yhdistyksen (APA) laatimasta psykiatristen häiriöiden diagnostisesta luokittelujärjestelmästä ADHD:lle:

DSM-5 kriteerit ADHD:lle

1. Joko (A) tai (B):

(A) Vähintään kuusi seuraavista tarkkaamattomuuden oireista on jatkunut vähintään 6 kuukauden ajan häiritsevinä ja kehitystasoon nähden epäsopivina:

Tarkkaavaisuushäiriö

1. Jättää yksityiskohtia huomioimatta tai tekee huolimattomuusvirheitä koulussa, työssä tai muussa toiminnassa.

2. Vaikeuksia keskittyä tehtäviin tai leikkeihin.

3. Ei näytä kuuntelevan suoraan puhuteltaessa.

4. Ei seuraa ohjeita, eikä saa koulu-, koti- tai työtehtäviään suoritetuksi (ei johdu vastustuksesta tai siitä, ettei ymmärrä ohjeita).

5. Toistuvia vaikeuksia tehtävien ja toimien järjestämisessä.

6. Välttelee, inhoaa tai on haluton suorittamaan tehtäviä, jotka vaativat pitkäkestoista henkistä ponnistelua (kuten koulu- ja kotitehtävät).

7. Hukkaa tehtävissä tai toimissa tarvittavia esineitä (esim. leluja, koulutehtäviä, kyniä, kirjoja tai työkaluja).

8. Häiriintyy helposti ulkopuolisista ärsykkeistä.

9. Unohtelee asioita päivittäisissä toimissa.

(B) Vähintään kuusi seuraavista yliaktiivisuuden ja impulsiivisuuden oireista on jatkunut vähintään 6 kuukauden ajan häiritsevinä ja kehitystasoon nähden epäsopivina:

Yliaktiivisuus:

1. Liikuttelee hermostuneesti käsiään ja jalkojaan tai kiemurtelee istuessaan.

2. Nousee ylös tilanteissa, joissa edellytetään paikallaan pysymistä.

3. Juoksentelee tai kiipeilee sopimattomissa tilanteissa (nuoret ja aikuiset voivat tuntea olonsa erittäin levottomaksi).

4. Vaikeuksia leikkiä tai harrastaa mitään rauhallisesti.

5. On jatkuvasti ”vauhdissa” tai ”käy kuin kone”.

6. Puhuu liikaa.

Impulsiivisuus:

1. Vastaa kysymyksiin ennen kuin ne on esitetty kokonaan.

2. Vaikeuksia odottaa vuoroaan.

3. Keskeyttää toiset tai on tunkeileva toisia kohtaan (esim. tuppautuu keskusteluihin tai seuraan).

Diagnosoinnin yhteydessä selvitetään myös muiden sellaisten sairauksien olemassaolo, joiden yhteydessä voi esiintyä ADHD:n tapaisia oireita. Hoidon kannalta on tärkeää selvittää, että kyseessä ei ole esimerkiksi vakava masennustila tai jokin muu psykiatrinen sairaus. Niiden oireet voivat muistuttaa ADHD:n oireita, mutta niiden hoito voi olla hyvinkin erilainen.

On arvioitu, että yli puolet ADHD:stä kärsivistä aikuisista kärsii ainakin yhdestä muusta psykiatrisesta sairaudesta tai häiriöstä. Yleisimmät näistä häiriöistä ovat vakava masennustila, kaksisuuntainen mielialahäiriö, pitkäaikainen masennus ja päihteiden väärinkäyttö. Muita mahdollisia samanaikaisia häiriöitä ovat ahdistuneisuushäiriöt, persoonallisuushäiriöt, antisosiaalinen käytös ja oppimisvaikeudet (lukihäiriö ja kuullun hahmotushäiriöt).

(13, 27-29, 37, 60, 64, 74)

HOITO

ADHD:n ensisijainen hoitomuoto on lääkkeet.

ADHD:tä hoidetaan yhdellä tai useammalla lääkkeellä sekä lääkehoitoa tukevilla valmennusohjelmilla. Lääkkeet voivat parantaa tarkkaavaisuutta, muistia ja keskittymiskykyä erilaisissa tehtävissä ja keskusteluissa sekä antaa potilaalle toivoa antavaa vakauden tunnetta.

Myöhemmässä vaiheessa lääkitystä tarkistetaan hoitovasteen mukaan yksilöllisesti ja siihen liitetään sekä valmennusohjelmia että tilanteen mukaan erilaisia psyko- tai pariterapian muotoja.

ADHD:hen ei ole yhtä, jokaiselle sopivaa ja vaikuttavaa lääkettä. Joillakin jo ensimmäinen lääke lievittää heidän oireitaan dramaattisesti, kun taas toiset saavat hyödyn hitaammin vasta lääkeannoksen kohottamisen jälkeen, vaihdettaessa ensin kokeiltu lääke toiseen tai siirtymällä lääkeyhdistelmien käyttöön. Monien oireet lievittyvät vasta liittämällä lääkehoito valmennusohjelmiin tai kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja heille sopivan lääkkeen ja oikean annostuksen löytämisestä.

Psykostimulantteja ei pitäisi yleensä määrätä niille ADHD:stä kärsiville, joilla esiintyy usein ilmenevää pakonomaista päihteiden humalakäyttöä. Tämä johtuu siitä, että myös psykostimulantteja voidaan amfetamiinin tavoin käyttää päihteenä.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet siihen, että ADHD:n lääkehoito usein epäonnistuu, jos potilaalla on päihteiden väärinkäyttöä.

(14, 31, 43, 77, 81)

ASENNOITUMINEN, YMMÄRTÄMINEN JA AUTTAMINEN

ADHD:sta kärsivät lapset menestyvät yleensä huonosti koulussa ja tämä seikka toistuu usein myös aikuisena.

Heikko menestyminen työssä on turhauttavaa ja leimaavaa. Epäonnistuminen työtehtävissä hyvästä halustakin huolimatta lisää stressiä ja pahentaa tilannetta. Ihminen leimautuu helposti laiskaksi tai piittaamattomaksi voidessaan ulkoisesti hyvin, mutta unohdellessaan ja jättäessään tehtävät viemättä loppuun.

Kyvyttömyys tehdä asioita, joihin kuitenkin kokee pystyvänsä, on omiaan heikentämään ADHD:stä kärsivän itsetuntoa. Alisuoriutuminen suhteessa älyllisiin kykyihin tekee ADHD:stä psyykkisesti hyvin lamauttavan sairauden.

Monet ADHD:stä kärsivät ovat tunteneet tai tuntevat olevansa jatkuvasti eksyksissä tai kokevat tulevansa jatkuvasti väärinymmärretyksi. Yksilöllinen tukeva antava psykoterapia voi auttaa ADHD:stä kärsiviä ymmärtämään sekä häiriötään että sitä, kuinka suuri osa heidän vaikeuksistaan on johtunut ja johtuu ADHD:stä eikä suinkaan heidän laiskuudestaan tai tyhmyydestään.

Seuraavassa esimerkkejä keinoista, joilla esimies tai työnantaja voivat muuttaa työolosuhteita ADHD:stä kärsivälle helpommiksi.

Helpota työhön keskittymistä

- Hanki neuvotteluja varten nauhuri.

- Muokkaa perehdytysmateriaalit myös videoiksi tai ääninauhoiksi.

- Salli työpisteessä ”valkoisen kohinan” tai kuulokkeiden käyttö häiriötekijöiden vähentämiseksi.

- Asenna väliseiniä häiriötekijöiden vähentämiseksi.

- Tarjoa rauhallinen työpiste, jossa on rajoitetusti häiriötekijöitä, tai - jos mahdollista - oma työhuone.

Avusta määräajoissa ja organisoinnissa

- Luo joustavia työaikatauluja tai aikatauluta työt vain osittain.

- Järjestä määräajat uudelleen.

- Salli projektien suorittaminen osissa, jos mahdollista.

- Avusta organisointitaitojen kehittämisessä.

- Koodaa väreillä materiaalit, kuten arkistointijärjestelmät, käyttämällä erivärisiä papereita tärkeissä muistioissa, tai käytä yhteen projektiin yhtä tiettyä väriä.

- Järjestä tiedostot tai työpiste uudelleen, jotta työ sujuisi tasaisemmin tai tarkastele työn valmiiksi saamiseen tarvittavia välivaiheita.

- Jaa työtehtäviä uudelleen.

Hanki ajan- ja työnhallinnan välineitä

- Ohjelmistoja, ajastimia, herätyskelloja

- Organisoinnin apuvälineitä, kuten suunnittelukalentereita, kämmenmikroja

- Tietokoneita

- Oikoluku- ja kieliopin tarkistusohjelmistoja

ADHD:stä kärsivää kannattaa auttaa pilkkomaan suuret tehtävät pienemmiksi ja helpommin hallittaviksi kokonaisuuksiksi.

Kun ADHD:stä kärsivä oppii tulemaan omien oireittensa asiantuntijaksi, hän on paras henkilö kertomaan, miten häiriö heijastuu hänen työhönsä tai opiskeluun.

(38, 41-42, 93, 95)

OPINNOISSA TUKEMINEN

Lähde:

ADHD-aikuisen selviytymisopas 2.0 - Maarit Virta & Marie Anita Salakari

Kustannusosakeyhtiö Tammi - Helsinki 2018, s. 61

- opiskelijalle kannattaa valita rauhallinen istumapaikka

- opiskelija voi pyytää taukoa tai taukoja pidempien tuntien aikana

- opiskelijalle voi antaa luentomateriaalin etukäteen, ettei hänen tarvitse kuunnella ja kirjoittaa muistiinpanoja samanaikaisesti

- tentin rinnalle voi sopia vaihtoehtoisia suoritustapoja, kuten suullinen esitys, oppimistehtävä tai essee

OPEOPINNOT - UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

VERMEen verkkosessiot - koonti

TEEMALUENNOT

KARI KEKKONEN: AMMATILLINEN KOULUTUS - YHTEISKUNTA – MUUTOS

Kekkosen teemaluento käsittelee (Suomen) yhteiskunnallisia muutoksia ja niiden vaikutuksia koulutukseen. Kekkonen nostaa luennossaan hyvin esille koulutuksen järjestämiseen ja suunnitteluun liittyvää problematiikkaa sekä haasteita niin yksilöntaso kuin tulevaisuuden näkymät huomioiden.

Elämme juuri nyt aikaa, jolloin koulutuksen järjestämistä haastaa hyvin voimakkaasti julkisten palvelujen rahoitus eli koulutuksen tapauksessa koulutusleikkaukset. Kekkonen nostaa hyvin esille myös muut koulutusta haastavat muutostekijät, kuten esimerkiksi talouden globalisaatio, digitalisaatio tai eri sukupolvien kohtaaminen, jotka jäävät keskusteluissa helposti koulutusleikkausten varjoon.

Luennon lopuksi Kekkonen käsittelee keinoja, millä koulutus vastaa työelämän ja yhteiskunnan muutoksiin. Koululaitokset ovat toki jo muuttuneet ja varmasti myös jatkavat muutostaan jatkuvasti muuttuvan maailman mukana. Mielestäni muun muassa osaamisperustaisuus, opintojen henkilökohtaistaminen sekä aktiivinen työelämä-kentän kuunteleminen ovat hyviä suuntia muutoksessa. Näen pedagogisen toiminnan malleihin liittyvät muutokset muutenkin pääosin positiivisena sekä tervetulleina.

Teemaluennon esitystekniikkana käytetty Knovio (video) oli mielestäni hyvin toimivan oloinen tapa esittää luento, se oli selkeä ja hyvä laatuinen.

MERJA ALANKO-TURUNEN JA HEIKKI PASANEN: VERME – VERTAISRYHMÄMENTOROINTI

Teemaluento vastaa kysymykseen, mitä on vertaisryhmämentorointi. Tässä vaiheessa opeopintoja ”vermeily” on jo tuttua puuhaa ja asiaa käsitellään kyseisen luennon lisäksi myös ammatillisen opettajan kehittymisohjelmassa.

Luennossa kerrotaan, miten vertaisryhmämentorointi on kehittynyt ja miksi se on tärkeää varsinkin ammatillisen koulutuksen puolella. Ammatillisen koulutuksen tulee olla selvillä ja mukana työelämän tarpeista, muutoksista ja vaatimuksista. Luennon mukaan ”vermeily” vaatii tilan ja hetken, milloin vertaisryhmällä voidaan rauhassa pysähtyä pohtimaan ja reflektoimaan kehitettäviä asioita. Oman kokemukseni mukaan opetustyö on erittäin kiireistä tai ainakin ”vermeilyn” kaltaiselle, rauhalliselle pohdinnalle ei juurikaan opettajan arjessa ole aikaa. Tästä syystä en lukisi työhön kuuluvia palavereita ”vermeilyksi”, koska niissä on yleensä valmis esityslista läpikäytävistä asioista ja harvoin palaverien tunnelma on käsiteltävien asioiden määrästä johtuen rauhallinen tai pohdiskeleva. Jopa monet koulutuspäivät/-tilanteet ovat usein ahdettu niin täyteen ohjelmaa, ettei näidenkään hetkien aikana pääse todella pysähtymään ja keskustelemaan vertaistensa kanssa tärkeistä työtä kehittävistä asioista.

Luennon mukaan vertaisryhmämentoroinnissa tavoitteena on työhön, työstä sekä työssä oppiminen eli oman työn kehittäminen. ”Vermeilyn” yhtenä tavoitteena on myös auttaa työssäjaksamiseen, sillä pelkästään omasta työstä keskusteleminen muiden vertaistensa kanssa voi parantaa työssäjaksamista sekä selkeyttää omaa työnkuvaa tai työn vaatimuksia. Luennossa aukaistaan myös termi ”vertainen” eli hän on toinen samassa kontekstissa työskentelevä henkilö.

Luento antaa ohjeita myös vertaisryhmän organisoitumiseen. Mielestäni oma vertaisryhmämme on ollut sopivan kokoinen (6 henkilöä) ja olemme myös saaneet järjestettyä kokoontumisemme vaivattomasti. Valtaosa kokoontumisistamme on tapahtunut netin välityksellä ja mielestäni se on mahdollistanut aktiivisemman yhteydenpidon ja kokoontumismahdollisuudet kuin jos olisimme pyrkineet tapaamaan kasvokkain. Koska vertaisryhmämme jäsenten omat henkilökohtaiset aikataulut ja tavoitteet ovat yksilöllisiä, emme ole täysin pystyneet painottamaan virtuaalitapaamisissamme pelkästään tiettyä yhteistä opintoihin liittyvää teemaa vaan olemme pääosin tapaamisissa jakaneet yhteisharjoitusten tehtävät ja vastuut sekä seuranneet yhteisten tehtäviemme etenemistä ja vaihdelleet kuulumisia.

Teemaluennon luennoitsijat kannustavat miettimään, voisiko vertaisryhmämentorointi olla hyvä tapa kehittää omaa työtä ja omaa työyhteisöä. Uskon, että aivan varmasti on kunhan sille löytyy aikaa ja että ”vermeily” olisi töissä myös säännöllistä.

KIMMO MÄKI: OPETTAJAHEIMOT JA TYÖN TULKINNAT

Mäki määrittelee luennossaan organisaation ihmisten välisten vuorovaikutusten ja jaettujen merkitysten paikaksi. Tämä toimii siis luennon näkökulmana organisaatioon siitä huolimatta, että organisaatio on Mäen mukaan toki muitakin asioita.

Pitkään (n. 10 vuotta) koulumaailmassa työskennelleenä, minulle on tuttua, että organisaatio ja organisaatiokulttuuri muodostuvat useista eri tekijöistä kuten arvot, hahmot, tavat, historia tai rituaalit. Mäki nostaa luennossaan hyvin esille myös ns. ”sankaritarinat”, jotka määrittelevät organisaatiokulttuuria. Mäen mukaan, jotta voimme ymmärtää organisaatiokulttuuria, meidän tulee tarkastella oppilaitosten ja yhteisöjen työkulttuuria. Työkulttuuri muodostuu oppilaitosten sisällä erilaisten ryhmien, ammattialojen, projektiryhmien ja yksilöiden välillä. Mäki painottaa mielenkiintoisesti kiinnittämään huomiota nimenomaan organisaatioiden työkulttuuriin, sillä se on todellinen toimintaympäristö, mihin useimmat meistä työntekijöistä kuuluvat ja mihin organisaation toiminta perustuu.

Mäen mukaan opettajan työssä muodostuu työkulttuurisia heimoja eli opettajaheimoja, mikä vaikuttaa voimakkaasti opettajan sitoutumisessa työyhteisöön. Näiden heimojen työkulttuuri rakentuu tietyistä tekijöistä, joita ovat muun muassa kollektiiviset kirjoittamattomat säännöt, terminologia sekä arvotulkinnat kokemuksista. Nämä työkulttuuriainekset siirtyvät uudelle ”heimolaiselle” hyvin nopeasti. Kokemuksesta voin sanoa, että tämä pitää täysin paikkaansa sekä hyvässä että pahassa.

Mäki tarjoaa luennossaan keinoja tunnistaa oppilaitoksen työkulttuuri. Huomaan pohtivani omia kokemuksiani Mäen esille nostamista kysymyksistä ja ymmärtäväni erilaisia seikkoja näistä työkulttuurikokemuksista. Koen, että Mäen kuvailemista työkulttuureista lähimpänä omaa, nykyistä työympäristöä koskeva työkulttuuri olisi kollaboratiivinen työkulttuuri. Mäen esittämä case-esimerkki oli myös mielenkiintoinen.

Movenoten, jolla luento oli toteutettu, käyttö oli paikoitellen kankeaa ja esitys ”jumiutui” useasti.

KIMMO MÄKI: OPETTAJAHEIMOLAISIA. OPETTAJAHEIMOT II

Mäki esittelee luennossaan neljä erilaista opettajaheimoa ja pyytää katsojaa pohtimaan, tunnistaako hän heimoesimerkeistä itsensä tai muun tuntemansa henkilön.

Mäen kuvaukset opettajaheimolaisista olivat mielenkiintoisia ja tunnistin helposti niistä sekä itseni että useamman entisistä tai nykyisistä kollegoistani. Mäki painottaa, että työyhteisön kuuluukin koostua erilaisista ”heimoista” ja näiden ”heimojen” rajapintaa kannattaa jopa hyödyntää. Mäki toteaa, että vaikka heimojen välillä onkin jännitteitä, ilman näitä jännitettä ei myöskään syntyisi uusia käytäntöjä.

OUTI RAEHALME, HEIKKI PASANEN JA IRENE HEIN KESKUSTELEVAT OPETUS- JA OPPIMISNÄKEMYKSISTÄ

Luennossa keskustellaan eri oppimisteorioista. Vaikka keskustelussa esitetyt oppimisteoriat olivat itselleni jo ennestään tuttuja kasvatustieteen opinnoista, oli keskustelua mukava seurata ja luennossa nostettiin esille myös hyviä kirjallisuusvinkkejä aiheesta.

Mielenkiintoista oli myös, kun luennoitsijat pohtivat, mihin tulevaisuuden oppimisteoriat tulevat pohjautumaan. Esille nousi myös näkemys ”koulun ulkoa” tulevasta opista, joka mielestäni tukee kouluoppimista vahvasti jo tänä päivänä. Luennossa nostettiin esille myös erittäin mielenkiintoinen pohdinta liittyen opettajiin, jotka eivät ole missään uransa vaiheessa tutustuneet pedagogiikan suuntauksiin tai teorioihin. Aihetta käsiteltäessä kysymys kuului, miten he voivat onnistua opettamisessa, jos he eivät tunne esimerkiksi eri oppimisteorioita. Kun asiaa hetken pohtii, myös luennossa esille tullut vastaus on melko ilmeinen. Siinä vaiheessa, kun henkilö työllistyy opetustehtäviin, hänellä itsellä on jo todella pitkä kokemus opettamisesta, koulumaailmasta sekä oppimisesta.

OUTI RAEHALME, HEIKKI PASANEN JA IRENE HEIN KESKUSTELEVAT KÄYTTÖTEORIASTA

Luento käyttöteoriasta oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Käsittelen omia näkemyksiäni käyttöteoriastani kattavammin HEKS-pohdintani kohdassa ” TOIMINTANI RAKENTUU AMMATTIKASVATUKSEN TIETOPERUSTALLE”.

Luennossa nousee esille asia, mitä olen pohtinut paljon ja minkä pohjalle olen pyrkinyt käyttöteoriani rakentamaan työskennellessäni opettajana. Tämä asia on ”miten opiskelijani oppisivat parhaiten”. Mielestäni tätä kysymystä voi lähestyä sekä yksilö että ryhmätasolla. Pyrin löytämään yksilöitä parhaiten motivoivan tavan oppia ja samalla löytämään käytänteitä tai perusrungon, joka toimisi mahdollisimman hyvin kokonaiselle ryhmälle. Uskon, että asiaa tällä tavalla lähestyen tulen myös jatkuvasti kehittymään työssäni, sillä jokainen on hieman erilainen oppija ja varsinkin erityisammattioppilaitoksessa, ja hyvä niin.