TEEMALUENNOT

KARI KEKKONEN: AMMATILLINEN KOULUTUS - YHTEISKUNTA – MUUTOS

Kekkosen teemaluento käsittelee (Suomen) yhteiskunnallisia muutoksia ja niiden vaikutuksia koulutukseen. Kekkonen nostaa luennossaan hyvin esille koulutuksen järjestämiseen ja suunnitteluun liittyvää problematiikkaa sekä haasteita niin yksilöntaso kuin tulevaisuuden näkymät huomioiden.

Elämme juuri nyt aikaa, jolloin koulutuksen järjestämistä haastaa hyvin voimakkaasti julkisten palvelujen rahoitus eli koulutuksen tapauksessa koulutusleikkaukset. Kekkonen nostaa hyvin esille myös muut koulutusta haastavat muutostekijät, kuten esimerkiksi talouden globalisaatio, digitalisaatio tai eri sukupolvien kohtaaminen, jotka jäävät keskusteluissa helposti koulutusleikkausten varjoon.

Luennon lopuksi Kekkonen käsittelee keinoja, millä koulutus vastaa työelämän ja yhteiskunnan muutoksiin. Koululaitokset ovat toki jo muuttuneet ja varmasti myös jatkavat muutostaan jatkuvasti muuttuvan maailman mukana. Mielestäni muun muassa osaamisperustaisuus, opintojen henkilökohtaistaminen sekä aktiivinen työelämä-kentän kuunteleminen ovat hyviä suuntia muutoksessa. Näen pedagogisen toiminnan malleihin liittyvät muutokset muutenkin pääosin positiivisena sekä tervetulleina.

Teemaluennon esitystekniikkana käytetty Knovio (video) oli mielestäni hyvin toimivan oloinen tapa esittää luento, se oli selkeä ja hyvä laatuinen.

MERJA ALANKO-TURUNEN JA HEIKKI PASANEN: VERME – VERTAISRYHMÄMENTOROINTI

Teemaluento vastaa kysymykseen, mitä on vertaisryhmämentorointi. Tässä vaiheessa opeopintoja ”vermeily” on jo tuttua puuhaa ja asiaa käsitellään kyseisen luennon lisäksi myös ammatillisen opettajan kehittymisohjelmassa.

Luennossa kerrotaan, miten vertaisryhmämentorointi on kehittynyt ja miksi se on tärkeää varsinkin ammatillisen koulutuksen puolella. Ammatillisen koulutuksen tulee olla selvillä ja mukana työelämän tarpeista, muutoksista ja vaatimuksista. Luennon mukaan ”vermeily” vaatii tilan ja hetken, milloin vertaisryhmällä voidaan rauhassa pysähtyä pohtimaan ja reflektoimaan kehitettäviä asioita. Oman kokemukseni mukaan opetustyö on erittäin kiireistä tai ainakin ”vermeilyn” kaltaiselle, rauhalliselle pohdinnalle ei juurikaan opettajan arjessa ole aikaa. Tästä syystä en lukisi työhön kuuluvia palavereita ”vermeilyksi”, koska niissä on yleensä valmis esityslista läpikäytävistä asioista ja harvoin palaverien tunnelma on käsiteltävien asioiden määrästä johtuen rauhallinen tai pohdiskeleva. Jopa monet koulutuspäivät/-tilanteet ovat usein ahdettu niin täyteen ohjelmaa, ettei näidenkään hetkien aikana pääse todella pysähtymään ja keskustelemaan vertaistensa kanssa tärkeistä työtä kehittävistä asioista.

Luennon mukaan vertaisryhmämentoroinnissa tavoitteena on työhön, työstä sekä työssä oppiminen eli oman työn kehittäminen. ”Vermeilyn” yhtenä tavoitteena on myös auttaa työssäjaksamiseen, sillä pelkästään omasta työstä keskusteleminen muiden vertaistensa kanssa voi parantaa työssäjaksamista sekä selkeyttää omaa työnkuvaa tai työn vaatimuksia. Luennossa aukaistaan myös termi ”vertainen” eli hän on toinen samassa kontekstissa työskentelevä henkilö.

Luento antaa ohjeita myös vertaisryhmän organisoitumiseen. Mielestäni oma vertaisryhmämme on ollut sopivan kokoinen (6 henkilöä) ja olemme myös saaneet järjestettyä kokoontumisemme vaivattomasti. Valtaosa kokoontumisistamme on tapahtunut netin välityksellä ja mielestäni se on mahdollistanut aktiivisemman yhteydenpidon ja kokoontumismahdollisuudet kuin jos olisimme pyrkineet tapaamaan kasvokkain. Koska vertaisryhmämme jäsenten omat henkilökohtaiset aikataulut ja tavoitteet ovat yksilöllisiä, emme ole täysin pystyneet painottamaan virtuaalitapaamisissamme pelkästään tiettyä yhteistä opintoihin liittyvää teemaa vaan olemme pääosin tapaamisissa jakaneet yhteisharjoitusten tehtävät ja vastuut sekä seuranneet yhteisten tehtäviemme etenemistä ja vaihdelleet kuulumisia.

Teemaluennon luennoitsijat kannustavat miettimään, voisiko vertaisryhmämentorointi olla hyvä tapa kehittää omaa työtä ja omaa työyhteisöä. Uskon, että aivan varmasti on kunhan sille löytyy aikaa ja että ”vermeily” olisi töissä myös säännöllistä.

KIMMO MÄKI: OPETTAJAHEIMOT JA TYÖN TULKINNAT

Mäki määrittelee luennossaan organisaation ihmisten välisten vuorovaikutusten ja jaettujen merkitysten paikaksi. Tämä toimii siis luennon näkökulmana organisaatioon siitä huolimatta, että organisaatio on Mäen mukaan toki muitakin asioita.

Pitkään (n. 10 vuotta) koulumaailmassa työskennelleenä, minulle on tuttua, että organisaatio ja organisaatiokulttuuri muodostuvat useista eri tekijöistä kuten arvot, hahmot, tavat, historia tai rituaalit. Mäki nostaa luennossaan hyvin esille myös ns. ”sankaritarinat”, jotka määrittelevät organisaatiokulttuuria. Mäen mukaan, jotta voimme ymmärtää organisaatiokulttuuria, meidän tulee tarkastella oppilaitosten ja yhteisöjen työkulttuuria. Työkulttuuri muodostuu oppilaitosten sisällä erilaisten ryhmien, ammattialojen, projektiryhmien ja yksilöiden välillä. Mäki painottaa mielenkiintoisesti kiinnittämään huomiota nimenomaan organisaatioiden työkulttuuriin, sillä se on todellinen toimintaympäristö, mihin useimmat meistä työntekijöistä kuuluvat ja mihin organisaation toiminta perustuu.

Mäen mukaan opettajan työssä muodostuu työkulttuurisia heimoja eli opettajaheimoja, mikä vaikuttaa voimakkaasti opettajan sitoutumisessa työyhteisöön. Näiden heimojen työkulttuuri rakentuu tietyistä tekijöistä, joita ovat muun muassa kollektiiviset kirjoittamattomat säännöt, terminologia sekä arvotulkinnat kokemuksista. Nämä työkulttuuriainekset siirtyvät uudelle ”heimolaiselle” hyvin nopeasti. Kokemuksesta voin sanoa, että tämä pitää täysin paikkaansa sekä hyvässä että pahassa.

Mäki tarjoaa luennossaan keinoja tunnistaa oppilaitoksen työkulttuuri. Huomaan pohtivani omia kokemuksiani Mäen esille nostamista kysymyksistä ja ymmärtäväni erilaisia seikkoja näistä työkulttuurikokemuksista. Koen, että Mäen kuvailemista työkulttuureista lähimpänä omaa, nykyistä työympäristöä koskeva työkulttuuri olisi kollaboratiivinen työkulttuuri. Mäen esittämä case-esimerkki oli myös mielenkiintoinen.

Movenoten, jolla luento oli toteutettu, käyttö oli paikoitellen kankeaa ja esitys ”jumiutui” useasti.

KIMMO MÄKI: OPETTAJAHEIMOLAISIA. OPETTAJAHEIMOT II

Mäki esittelee luennossaan neljä erilaista opettajaheimoa ja pyytää katsojaa pohtimaan, tunnistaako hän heimoesimerkeistä itsensä tai muun tuntemansa henkilön.

Mäen kuvaukset opettajaheimolaisista olivat mielenkiintoisia ja tunnistin helposti niistä sekä itseni että useamman entisistä tai nykyisistä kollegoistani. Mäki painottaa, että työyhteisön kuuluukin koostua erilaisista ”heimoista” ja näiden ”heimojen” rajapintaa kannattaa jopa hyödyntää. Mäki toteaa, että vaikka heimojen välillä onkin jännitteitä, ilman näitä jännitettä ei myöskään syntyisi uusia käytäntöjä.

OUTI RAEHALME, HEIKKI PASANEN JA IRENE HEIN KESKUSTELEVAT OPETUS- JA OPPIMISNÄKEMYKSISTÄ

Luennossa keskustellaan eri oppimisteorioista. Vaikka keskustelussa esitetyt oppimisteoriat olivat itselleni jo ennestään tuttuja kasvatustieteen opinnoista, oli keskustelua mukava seurata ja luennossa nostettiin esille myös hyviä kirjallisuusvinkkejä aiheesta.

Mielenkiintoista oli myös, kun luennoitsijat pohtivat, mihin tulevaisuuden oppimisteoriat tulevat pohjautumaan. Esille nousi myös näkemys ”koulun ulkoa” tulevasta opista, joka mielestäni tukee kouluoppimista vahvasti jo tänä päivänä. Luennossa nostettiin esille myös erittäin mielenkiintoinen pohdinta liittyen opettajiin, jotka eivät ole missään uransa vaiheessa tutustuneet pedagogiikan suuntauksiin tai teorioihin. Aihetta käsiteltäessä kysymys kuului, miten he voivat onnistua opettamisessa, jos he eivät tunne esimerkiksi eri oppimisteorioita. Kun asiaa hetken pohtii, myös luennossa esille tullut vastaus on melko ilmeinen. Siinä vaiheessa, kun henkilö työllistyy opetustehtäviin, hänellä itsellä on jo todella pitkä kokemus opettamisesta, koulumaailmasta sekä oppimisesta.

OUTI RAEHALME, HEIKKI PASANEN JA IRENE HEIN KESKUSTELEVAT KÄYTTÖTEORIASTA

Luento käyttöteoriasta oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Käsittelen omia näkemyksiäni käyttöteoriastani kattavammin HEKS-pohdintani kohdassa ” TOIMINTANI RAKENTUU AMMATTIKASVATUKSEN TIETOPERUSTALLE”.

Luennossa nousee esille asia, mitä olen pohtinut paljon ja minkä pohjalle olen pyrkinyt käyttöteoriani rakentamaan työskennellessäni opettajana. Tämä asia on ”miten opiskelijani oppisivat parhaiten”. Mielestäni tätä kysymystä voi lähestyä sekä yksilö että ryhmätasolla. Pyrin löytämään yksilöitä parhaiten motivoivan tavan oppia ja samalla löytämään käytänteitä tai perusrungon, joka toimisi mahdollisimman hyvin kokonaiselle ryhmälle. Uskon, että asiaa tällä tavalla lähestyen tulen myös jatkuvasti kehittymään työssäni, sillä jokainen on hieman erilainen oppija ja varsinkin erityisammattioppilaitoksessa, ja hyvä niin.