Työskentelin
Oulun Seudun Ammattiopiston Pikisaaren yksikössä kahdeksan vuotta AV-koulutusohjelman
teknisenä tukihenkilönä. Lisäkseni Pikisaaren AV-alalla työskenteli kolme
opettajaa. Työnkuvaani kuuluivat muun muassa kaluston ylläpito ja huolto,
opiskelijoiden ohjaaminen, työympäristöjen rakentaminen sekä ajoittaiset
opettajan sijaisuudet. Tänä aikana sain seurata ja havainnoida yksikössä
tapahtuvaa opetusta sekä ohjaamista hyvinkin läheltä ja aktiivisesti. Tuon kahdeksan
vuoden aikana ehti muuttua myös paljon.
Aloittaessani
Pikisaaressa, AV-koulutusohjelmassa opiskeli kolme luokkaa, joista jokaisessa
oli n.12-18 opiskelijaa. Tuolloin valtaosa opiskelijoista oli täysi-ikäisiä jo
aloittaessaan opintonsa eli suoraan peruskoulusta tulleita opiskelijoita oli
tulevaa huomattavasti vähemmän. Tuolloin opinnot painottuivat hyvin vahvasti
video-, elokuva- ja tv-tuotantoon. Teknisestä näkökulmasta katsottuna
AV-tuotannoissa käytettävä laitteisto oli hyvin korkeatasoista ammattikalustoa,
jota tuohon aikaan ei ollut saatavilla normaalikuluttajalle (pääosin kaluston
ja laitteiston korkeasta hinnasta johtuen). Tämä vaikutti myös siihen, että
ammattikaluston käyttö oli hieman nykyistä mutkikkaampaa ja koska laitteistoa
tarvittiin paljon enemmän ammattitasoisen AV-tuotannon toteuttamiseksi,
laitteiston toimintahäiriöitä esiintyi myös paljon nykyistä useammin. Tuolloin
oli jo merkkejä AV-koulutuksen vähentämisestä ja sisäänotto jätettiinkin väliin
yhtenä vuonna.
Enää moneen
vuoteen Pikisaaren yksikkö ei ole ollut mukana Oulussa syksyisin
järjestettävissä Ilmakitaran MM-kisoissa ja OMVFssa (Oulun Musiikkivideo
Festivaalit) osana AV-tekniikan toteuttamista. Aikoinaan syksy alkoi valmistautumisella
em. tapahtumiin. Ensimmäisen vuoden opiskelijat alkoivat heti opintojen alussa
opettelemaan, miten erilaisia videosoittimia (VHS, BETA, DVCAM, jne.)
kytkettiin ja valmistautumaan vuorotyön omaisiin tehtäviin OMVFssa. Toisen ja
kolmannen vuoden opiskelijat dokumentoivat OMVFn tapahtumia ja toteuttivat
ilmakitaran MM-kisojen tallentamisen monikameratuotantona. Opinnot
käynnistyivät tuolloin aina siis suoraan käytännön töillä ja niin sanotusti
rytinällä. Mielestäni tämä oli hyvä ”sisäänajo” alalle vaikka se kova ponnistus
olikin.
Pitkään opiskelu
AV-koulutusohjelmassa olikin hyvin käytännönläheistä. Opinnot tähtäsivät
lopputyöhön eli opinnäytetyöhön joka oli lähes poikkeuksetta jokin isompi
videoproduktio. Koen, että tuolloin, kun opiskelijat olivat hieman kypsempiä
aloittaessaan opintonsa ja AV-tekniikka ei vielä ollut aivan jokamiehen saavutettavissa,
opiskelijat olivat hieman nykyistä kunnianhimoisempia ja motivoituneempia. He
tiesivät, että ”ainoa” paikka, missä voi käyttää ja oppia AV-alaa
ammattimaisessa ohjauksessa sekä ammattimaisella laitteistolla, on
ammattiopisto. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että lähes kaikki kalustomme ja
editointitilat olivat jatkuvasti varattuja opiskelijoille ja heitä sai jopa
ajaa lähtemään koulusta päivän päätteeksi. Itseopiskelu oli siis monestakin
syystä paljon nykyistä haastavampaa, koska laitteisto oli merkittävästi
nykyistä kalliimpaa, ohjelmistot eivät olleet tarkoitettu tai hinnoiteltu
kotikäyttöön ja tästä syystä myöskään tutoriaaleja eri AV-tekniikoihin ei
löytynyt niin kattavasti internetistä kuin nykyään. Opettajat vaativat
opinnäytetöiltä paljon ja siitä seuraten ne myös usein olivat erittäin laadukkaita.
Ehkä aika hieman kultaa muistoja, mutta tilanne oli joka tapauksessa
merkittävästi erilainen, kuin viimeisinä vuosina olen kokenut.
Opiskelu eteni
tuolloin pääsääntöisesti niin, että asiat esitettiin aluksi teoriassa
normaalissa luokkatilassa ryhmäopetuksena. Laitteiston käyttö opiskeltiin
opettajajohtoisesti ryhmässä eikä arvokkaita laitteita noin vain saanut
itsenäisesti käyttää ilman perehdytystä. Tämän jälkeen opettaja antoi käytännön
harjoitukset opiskelijaryhmille, jotka jakoivat tehtävät keskenään ja alkoivat
toteuttamaan harjoitusta. Alkuvuosina Pikisaaren yksikössä ei ollut erillistä
kuvaus-studiota, jolloin useimmat kuvausharjoitukset toteutettiin käytännössä
yksikön yhteisissä tiloissa sekä koulun ulkopuolella. Opiskelijat saivat jo
tuolloin työskennellä itsenäisesti projektien parissa. Ehkä
opiskelijoiden itsenäisen työskentelyn luontevuuteen vaikutti voimakkaasti myös
se, että he toimivat pääosin ryhmissä eli he saivat tukea harjoitustöiden
etenemiseen sekä ratkaisuja ongelmatilanteisiin myös omilta luokkatovereiltaan. Joissain AV-alan aineissa
opiskelijoiden osaamista testattiin myös teoriakokein.
Jossain vaiheessa
kyseisen tutkinnon opetussuunnitelma muuttui ja painottui enemmän verkkosisällön
tuotantoon. Videokuvaus sai samoihin aikoihin rinnalleen vahvemmin myös digivalokuvauksen.
Erilaiset videotuotannot vähenivät ja samalla myös kalusto päivitettiin
vastaamaan paremmin uuden opetussuunnitelman tavoitteita. Viimeisinä vuosina
Pikisaaren yksikössä minusta tuntui, että media-assistentin koulutus painottui
hieman liikaa verkkotuotantoon. Tekemisen meininki, ryhmässä suunnittelu ja
toimiminen, liikkuminen eli keikkatyöskentely ja kaluston käsittely vaihtuivat
tietokoneella istumiseksi. Toki AV-projekteja edelleen toteutettiin, mutta
aivan eri mittakaavassa kuin aikeisempina vuosina. En kuitenkaan väitä, että
opetussuunnitelman muutoksella olisi ollut negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi
opiskelijoiden työllistymiseen.
Silloinen
verkkotuotannon opettaja oli mielestäni mainio tyyppi, kuka otti opettamisen
enemmänkin ohjauksen kannalta. Monia asioita itseoppineena, arvostin hänen ”kysy
ensin googlelta” asennettaan, joka ei ollut ensinkään välinpitämättömyyttä tai
laiskuutta vaan ennemminkin välittämistä ja opiskelijan ohjaamista itseohjautuvuuteen.
Opiskelijat oppivat ja tottuivat mielestäni hyvin nopeasti hänen tyyliinsä
ohjata heitä oppimaan ja uskon saaneeni myös itse paljon hänen seuraamisestaan
ja hänen opiskelijoiden kanssa työskentelystä. Kyseinen opettaja on luonteeltaan
myös hyvin avoin, luova ja persoonallinen eli mielestäni hyvä esikuva myös
itselleni. Pikisaaressa siirryttiin projektioppimismalliin muutama kuukausi sen
jälkeen, kun itse vaihdoin työpaikkaa. Olen ollut aktiivisesti yhteydessä
vanhoihin työkavereihini ja toki myös vaihtanut kokemuksia projektioppimismalliin
liittyen heidän kanssaan. Olen ymmärtänyt, että he kokevat Pikisaaressa samoja
haasteita ja positiivisia edistymisaskelia, mitä itsekin nykyisessä
työtehtävässäni.
Terve Antti,
VastaaPoistalaaja ja analyyttinen kuvaus "Seikkailuni Pikisaaren aavemaailmassa" täyttää erinomaisesti sille asetetun tavoitteen. Lähtökohtana oli, että pohdit noiden vuosien oppeja ja omaa oppimistasi sekä peilaat tuolloisia kokemuksiasi nykyisen työsi kautta.
Tavoitteena oli myös tuottaa kirjoitelma osaksi opintojen kohtaa 2.2 Opetuksen ja ohjauksen havainnointi. Tämä täydensi hyvin ajankohtaista seurantaa. Oman arvokkaan lisänsä tämä tehtävä toi siinä, että tarkastelit Pikisaaren kautta muutamia keskeisiä ammatillisen koulutuksen muutoksen piirteitä.
Mielenkiintoinen ja omakohtainen retrospektiivi opetusympäristön muutokseen.
VastaaPoistaOli mukavaa, kun avasit esimerkillä sinun käsitystä hyvästä opettajasta. Itse olen alkanut opeopintojen myötä seuraamaan opetusta ja opettajien eri persoonia erilaiset silmälasit päässä. Havaintojen perusteella minun mielestä "hyvän opettajan" -resepti tuntuu sisältävän ainakin ainesosia oppilaista välittämisestä, uskosta oppilaiden potentiaaliin ja opettamisesta ja ohjauksesta niin, että oma persoona pysyy myös mukana. Toisilla opettajilla on aivan kuin liimattuna itsensä päälle käsitys siitä, millainen heidän mielestään on hyvä opettaja ja silloin oma persoona ei oikein tule opettamisen kautta esille.