Aivan
ensimmäiseksi avaan omia näkemyksiäni liittyen osaamisen arviointiin, jonka jälkeen
käsittelen kurssimateriaalissa esille tulleita artikkeleita, aiheita ja asioita
samalla niitä reflektoiden omiin kokemuksiini.
Koen, että
arviointi sekä arvioinnin kehittäminen on melko haastavaa. Lähtökohtaisesti
arvioinnilla on tietyt, ylhäältä annetut kriteerit ja asteikot, joiden mukaan
arviointi yksiselitteisesti toteutetaan eikä arviointi ole periaatteessa tulkinnan
varaista tai tästä syystä myöskään haastavaa. Ammatillisen koulutuksen
opetussuunnitelmassa määritellään, mitä opiskelijan tulee osata ja nämä
kriteerit ovat arvioinnin lähtökohtana. Opetussuunnitelmasta löytyy myös arviointikaavake
kriteereineen, jonka mukaan itse arviointi suoritetaan yhdessä opettajan, opiskelijan
ja työelämän edustajan kesken. Yhdeksi arvioinnin haasteeksi muodostuu näytön
suunnittelu. Näytön tulisi pääosin toteutua autenttisessa työtilanteessa,
täyttää opetussuunnitelmassa määritellyt arviointikriteerit ja näiden lisäksi
näytön tavoitteet tulisi olla selvillä kaikille arvioinnin osapuolille.
Osaamisen näyttö on se tilanne, mihin opinnot tähtäävät eli ensimmäisenä tulisi
suunnitella näytön kriteerit, joiden pohjalta suunnitellaan vasta opetuksen
sisältö sekä erilaiset harjoitteet.
Työskentelen erityisammattioppilaitoksessa,
jossa noudatetaan samaa opetussuunnitelmaa, arvioinninkriteerejä sekä
arviointia, kuin ns. ”tavallisessa” ammatillisessa peruskoulutuksessa. On
kuitenkin selvä, että opiskelijoiden opintoihin liittyvien haasteiden vuoksi on
hyvin yleistä, että opiskelijoiden opinnot voivat edetä keskimääräistä
aikataulua hitaampaa tai mikäli opinnoissa pyritään etenemään ennalta määritellyn
aikataulun mukaisesti (esim. 1,5 osp/vko), kaikki opiskelijat eivät ehdi sisäistämään
kaikkia oppimistavoitteita. Tämän ei kuitenkaan tule vaikuttaa
arviointikriteereihin tai –asteikon tulkintaan, arvioinnin tulee olla
tasa-arvoista eri koulutuksenjärjestäjien välillä ja siihen tulee suhtautua
riittävän objektiivisesti. Mielestäni on inhimillistä arvostaa esimerkiksi opiskelijan
ahkeruutta ja sitoutumista opiskeluun, vaikka ne eivät näkyisikään
varsinaisesti ammatillisessa osaamisessa. Osaamisen arvioinnissa tällainen
arvostus tulee jättää arvioinnin ulkopuolella, mutta onneksi on muitakin tapoja
tuoda arvostus opiskelijaa kohtaan esiin, vaikka päivittäisissä kohtaamisissa.
Jokainen opettaja tulee kohtaamaan varmasti tilanteita, joissa tunnollinen
opiskelija on tehnyt parhaansa ja tästä syystä hänen arviointiaan haluaisi
tarkastella todellista ammattitaitoa optimistisemmin, vaikka se hieman
vääristäisikin alla esitettyjä, opetushallituksen määrittelemiä
arviointikriteerejä.
Alla otteita virallisista
arviointikriteereistä (lähde: Arvioinnin opas 2015, osa A: Ammatillinen
peruskoulutus).
”Tyydyttävän (T1)
tason arviointikriteerit on määritelty siten, että opiskelija tai tutkinnon suorittaja
toimii tutuissa työtehtävissä, työskentelee siten, että työn lopputulos on hyväksyttävissä
työn suunnitelman tai laatutavoitteiden mukaisesti, mutta hän tarvitsee
työvaiheissa etenemisessä ajoittaista ohjausta… Arvioinnissa on huomattava,
että tyydyttävän tason osaamisessa määritelty ohjaus ei ole jatkuvaa, vaan
jokaisessa työssä on jokin tai joitakin vaikeita kohtia, joista suoriutuakseen
tyydyttävän tason opiskelija tai tutkinnon suorittaja tarvitsee ohjausta… Monille
opiskelijoille tyydyttävän tason osaamisen saavuttaminen opiskelun kuluessa on
jo varsin vaativa tehtävä.
Hyvän (H2) tason
osaamisessa opiskelija tai tutkinnon suorittaja ottaa huomioon työskentelyssään
työnsä kokonaisuuden ja työskentelee siten, että työn lopputulos sisältää
työtehtävän erityisvaatimuksia ja etenee sujuvasti työvaiheesta toiseen. Hän
tekee annetut tehtävät omatoimisesti ja huolehtii työtehtävistään alusta
loppuun ja vastaa omasta työosuudestaan. Hän käyttää työhönsä liittyviä työmenetelmiä,
työvälineitä ja materiaaleja omatoimisesti sekä hankkii ja käyttää työssä
tarvittavaa tietoa omatoimisesti.
Kiitettävän (K3) tason
osaamisessa opiskelija tai tutkinnon suorittaja arvioi sekä kehittää
työskentelytapojaan ja työympäristöään, ottaa huomioon työnsä kokonaisuuden toimintaympäristönsä
osana ja työskentelee työpaikan erityisvaatimusten mukaisesti siten, että työn
lopputulos on tavoitteiden mukainen. Hän etenee työssään järjestelmällisesti ja
sujuvasti sovittaen työnsä työympäristön muuhun toimintaan ja tekee omalla
vastuualueellaan omatoimisesti muitakin kuin annettuja työtehtäviä. Hän
valitsee työhönsä sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja
käyttää niitä sujuvasti vaihtelevissa työtilanteissa. Hän hankkii ja käyttää
itsenäisesti tietoa vaihtelevissa työtilanteissa ja perustelee työhön liittyviä
ratkaisujaan hankkimansa tiedon pohjalta.”
Itse tulkitsen
arviointikriteerejä karkeasti seuraavasti:
T1 – opiskelija tarvitsee
ajoittaista ohjausta työtehtävässään
H2 – opiskelija selviää
työtehtävästä täysin itsenäisesti
K3 – opiskelija käyttää
työtehtävässä osaamistaan luovasti, mukautuu luontevasti työympäristön
vaatimuksiin sovittaen työskentelyynsä muitakin, kuin ennalta annettuja
työtehtäviä
Olen omakohtaisesti
törmännyt haasteeseen, missä opettajan vaihdoksesta seurannut opintojen
sisällön muuttuminen/päivittyminen on vaikuttanut myös näytön
arviointikriteerien tai -sisällön muuttumiseen. Tällainen ilmiö voi olla
opiskelijan näkökulmasta hyvinkin epäreilu, koska yhtä äkkiä häneltä vaaditaan
jotain, mitä häneltä ei ole aikaisemmin vaadittu. Tällaisen tilanteen syntymiseen
voi vaikuttaa toki useampikin seikka tai taustatekijä, mutta koen, että opintosisältöjen
ja eri painotusten muuttuminen kyseisessä tilanteessa, varsinkin ammatillisissa
aineissa, on lähes poikkeuksetta väistämätöntä, mikäli näytön kriteerejä ei ole
alkujaan jo suunniteltu yhteistyössä toisten opettajien ja työelämän edustajien
kanssa. Tavoitteena arvioinnissa on kuitenkin ennalta määriteltyjen kriteerien
mukainen, läpinäkyvä, tasavertainen sekä todelliseen osaamiseen perustuva arviointi,
jonka jokainen opettaja, opiskelija ja/tai ulkopuolinen näytönarvioija pyrkii
tekemään parhaan taitonsa mukaan.
Arviointi on ohjausta ja ohjaus arviointia- videoluennossa Alanko-Turunen nostaa
esiin arvioinnin ja ohjauksen välisiä yhteyksiä sekä muita arviointiin
liittyviä näkökulmia ja periaatteita. Alanko-Turusen mukaan arvioinnin tulisi
olla kehittävää, ohjaavaa, osallistavaa sekä jaettua. Edellä mainitut
arviointia koskevat kuvaukset sopivat mielestäni hyvin sekä jatkuvaan että
tiettyyn arviointitilaisuuteen kohdistuvaan arviointiin. Arviointi kohdistuu
aina pelkästään opiskelijan osaamiseen, ei oppimiseen. Arviointiin ei myöskään
vaikuta opiskelijan aktiivisuus oppimistilanteessa tai läsnäolo, mikä on ollut
mielestäni merkittävä muutos osaamisperustaiseen arviointiin siirryttäessä.
Alanko-Turusen mukaan oppimisen arviointi kohdistuu siihen, missä vaiheessa
opiskelija on suhteessa osaamistavoitteisiin, kun taas osaamisen arviointi
mittaa todellista osaamisen tasoa. Opiskelijan osaamisen taso tulee määrittää
yhdessä opettajan, opiskelijan ja työelämänedustajan kanssa eli osaamisen
arviointi ei perustu pelkästään opettajan omaan näkemykseen. Alanko-Turunen
painottaa, että arvioinnissa on kyse suuresta vallankäytöstä ja tuota valtaa on
käytettävä eettisesti oikein.
Kehittävä arviointi. Puhetta kehittävän arvioinnin
ideologiasta –
videoluennossa Saranpää kertoo arvioinnin kehittävästä tehtävästä ja siitä,
milloin ja millainen arviointi on kehittävää. Saranpään mukaan arvioinnin
tulisi olla jatkuvasti mukana toiminnassa eli arviointi ei varsinaisesti pääty
missään vaiheessa. Jatkuva arviointi tukee myös elinikäisen oppimisen
periaatetta, sillä kehittävä arviointi vaikuttaa ja heijastuu myös tulevaan
toimintaan. Saranpään mukaan kehittävää arviointia ei voi tapahtua pelkästään
opettajan arvioinnin kautta vaan kehittävään arviointiin kuuluu olennaisesti
itsearviointi, mikä mahdollistaa itse kehittymisen. Arviointia pitäisi myös
tarkastella siitä näkökulmasta, mihin arvioinnilla tähdätään ja mihin se
johtaa. Saranpää nostaa videoluennossaan mielestäni mielenkiintoisia näkökulmia
esille. Arviointia ei pitäisi pitää pelkkänä työkaluna, jota kuuluu käyttää vain
jonkin saavutuksen mittarina. Arvioinnin tulisi ennemminkin tuottaa tietoa
siitä, missä tilanteessa olet tällä hetkellä (mahdollisesti myös suhteessa
edelliseen arviointihetkeen) ja miten tuleva on suhteessa arviointiin. Arvioinnilla
tulee olla siis aina kehittävä tehtävä. Paikoitellen Saranpään esittelemä
kehittävän arvioinnin ideologia tuntui itselleni hieman liian epämääräiseltä
tai lavealta ilmiöltä, se sai jopa filosofisia ulottuvuuksia, koska arvioinnin
tulkintamahdollisuudet vaikuttivat niin moninaisilta ja loputtomilta.
Seuraava
videoluento, joka oli nimeltään Osaamisen
arviointi, voimasanoja ja kysymyksiä, oli myös Saranpään käsialaa. Saranpää
tuo videoluennossaan esille mielipiteensä oppimisen arvioinnista (nimenomaan ammatillisessa
koulutuksessa), sen hankaloittavasta vaikutuksesta arvioinnissa osaamisen
arvioinnin rinnalla. Saranpään mukaan, kun puhutaan osaamisesta ammatillisessa
koulutuksessa, puhutaan havaittavissa olevista muutoksista työn tekemisessä
sekä muutoksista suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Saranpää painottaa, että
arvioitavat havainnoinnin kohteet tulee olla ennalta määriteltyjä ja vain näitä
ennalta määriteltyjä asioita arvioidaan. Olen Saranpään kanssa samaa mieltä
arvioitavien kohteiden määrittelemisestä ja ennen kaikkea niiden esille
tuonnista ja painottamisesta arvioitavalle opiskelijalle. Opiskelijalla tulee
olla selvä kuva, mitä häneltä näytössä vaaditaan ja arvioidaan ENNEN näyttöön
menemistä. Mielestäni opiskelijan osaamisen näytön ja arvioinnin onnistuminen
on paljolti kiinni myös näyttötyön huolellisesta suunnittelusta. Saranpää
määrittelee osaamisen tietojen, taitojen ja asenteiden sidoksina autenttisessa
työssä. Saranpää painottaa työympäristön tärkeyttä osaamisen arvioinnissa, mikä
heittää haasteen näytön käytännön toteutukselle, kun kokemukseni mukaan usein näytön
järjestäminen autenttiseen työympäristöön on haastavaa. Saranpää kertoo
mielenkiintoisesti arvioinnin kriteereistä, joita käsittelen oman pohdinnan
kautta hieman myöhemmin tekstissäni.
Seuraavaksi
tutustuin Virtasen, Postareffin ja Hailikarin artikkeliin Millainen arviointi tukee elinikäistä oppimista? Artikkelin
kirjoittajat nostavat esille arviointikäytänteitä, jotka pohjautuvat opiskelijaa
osallistavaan arviointimenetelmiin sekä arviointiin, joka tukee opiskelijan
oppimista sekä elinikäisen oppimisen valmiuksia. Virtanen ym. tuovat
artikkelissaan esille tutkimuksen, jonka mukaan opiskelijat ohjaavat usein oppimistaan
sen mukaan, miten heidän suorituksiaan arvioidaan. Tämä antaa opettajalle hyvän
mahdollisuuden ohjata opiskelijan opintoja arvioinnin ja sen huolellisen
suunnittelun kautta. Virtasen ym. artikkelissa mainitaan, että ”elinikäistä
oppimista tukevan arvioinnin periaate on, että oppimisesta saadun palautteen
tulisi hyödyttää opiskelijoita pitkäkestoisemmin myös tulevaisuuden oppimistilanteissa”.
Mielestäni kehittävää ja elinikäistä oppimista tukevaa palautetta on mielekästä
ja helppoa antaa opiskelijalle, osa opiskelijoista osaa jopa vaatia sitä. Virtanen
yms. nostavat artikkelissaan myös esille, että erilaiset oppijat suosivat
erilaisia arviointimenetelmiä. Mielestäni tämä on mielenkiintoinen huomio ja
ehkä välillä olisi syytä myös kokeilla erilaisia arviointimenetelmiä jatkuvassa
arvioinnissa.
Virtanen ym.
artikkelissa mainitaan, että itse- ja vertaisarvioinnilla on edistävä vaikutus
opiskelijan elinikäisten oppimisen taitojen kehittymisessä. Koen, että
erityisammattioppilaitoksessa opiskelijat eivät lähtökohtaisesti pidä omien
töiden jakamisesta toisten opiskelijoiden kanssa. Olen päätellyt, että se voi
johtua opiskelijoiden ammatillisesta epävarmuudesta tai pelkästään matalasta
itsetunnosta. Poikkeuksiakin on ja olen myös huomannut, että kun yhdistää
positiivisen palautteen yhteyteen esimerkiksi kehotuksen ”voinko näyttää tämän
hienon videon muillekin”, opiskelijat lähes poikkeuksetta suostuvat siihen.
Itsearviointi kuuluu olennaisena osana varsinkin osa- tai näytön arviointia. Virtanen
ym. mukaan oleellinen osa vertaisarviointia on opiskelijan oma oppiminen
arvioinnin yhteydessä. ”Vertaisarvioinnin avulla oppii ymmärtämään, mihin
arviointi perustuu, millaista osaamista hyvä arvosana edellyttää ja miten hyvä
vastaus tai muu suoritus rakentuu.”
Virtasen ym.
artikkelissa nostetaan esille arviointikäytänteiden muuttamisen haasteellisuus.
Arviointikäytänteiden muuttamista rajoittaa yhteisön arviointikulttuuri, joka
asettaa tietyt rajat ja käsitykset arvioinnille. Virtasen ym. mukaan tämä
arviointikulttuuri voi pohjautua osittain arvoille tai uskomuksillekin, eikä mielestäni
näiden tulisi ohjata tai olla esteenä arviointikäytänteiden muuttamiselle. Artikkelissa
nostetaan myös esille itsellenikin tuttu haaste arviointikulttuurin
kehittämiselle eli kiire, suuri työmäärä ja resurssien puute. Artikkelissa
mainitaan myös, että arviointikäytänteisiin liittyen opettajien käsitysten
muuttaminen on haastavaa, enkä epäile tämä väitteen paikkaansa pitävyyttä
yhtään. Virtanen ym. huomauttavat, että arviointikäytänteiden kehittämisessä
tulisi olla mukana kaikki koko koulutusohjelmatasolla, myös opiskelijat.
Kuten jo
aikaisemmin tekstissäni toin esille, koen arvioinnin haasteellisena. Olemme
käynnistäneet kollegani kanssa arviointiin liittyvän kehittämistyön, jolla
pyrimme muodostamaan mahdollisimman toimivan, yksiselitteisen ja yhtenäisen arviointikäytänteen.
Itse lähdin purkamaan osaamiskriteereitä opetussuunnitelman ammattitaitovaatimusten
kautta, kun taas kollegani pyrki ensin määrittelemään näytön vaatimukset
osaamisen arvioinnin arviointikriteerien kautta. Arvioinnin kehittämistyömme on
vielä kesken, mutta tässä vaiheessa osaamisen sisällöt, mitkä määrittelimme hieman
eri lähestymistapojen kautta, olivat yllättävänkin yhteneväiset. Tästä
huolimatta koen, että kollegani lähestymistapa näytön ja arvioinnin suunnitteluun
on käytännöllisempi sekä kattavampi. Olemme yhteisesti tulleet siihen
lopputulokseen, että ensin on määriteltävä osaamisen näytön sisällöt ja vasta tämän
jälkeen suunnitella näyttöön valmistelevat opinnot, tavallaan siis suunnitella
opinnot lopusta kohti alkua. Arvioinnin mukauttaminen on myös yksi arvioinnin
keino, jonka käyttö erityisammattiopistoissa tulisi olla riittävän matalan
kynnyksen toimintaa. Kirjoitin arvioinnin mukauttamisesta erillisen artikkelin
osaamiskansiooni nimellä arviointi
erityisopetuksessa – mukauttaminen.
Haasteena on
saada myös opiskelijat sisäistämään osaamisen arviointiin liittyvät
arviointikriteerit. Mieleeni juolahti, että saisinkohan opiskelijat paneutumaan
arviointikriteereihin seuraavalla metodilla: Jossain ”oikeassa” vaiheessa
opintoja pyydän opiskelijoita tutustumaan osaamisen arvioinnin
arviointikriteereihin ja pyydän heitä asettamaan omat osaamisentavoitteet samaan taulukkoon, mitä käytetään myös näytön
arvioinnissa. Tämä ennakko-itsearviointi voisi toimia työkaluna opiskelijan
opintojen edetessä ja sen avulla voi ehkä helpommin tuoda näkyväksi opiskelijan
itsensä määrittelemät osaamisentavoitteet.
Ymmärrän, että opiskelija ei välttämättä pysty hahmottamaan kaikkia omia tavoitteitaan
arviointikriteeristöstä ja opiskelijan tavoitteet voivat muuttua opintojenkin
aikana. Mielestäni kyseisen asian tiedostamisella voisi olla kuitenkin
positiivisia vaikutuksia opiskelijan opintoihin. Esimerkiksi opettajan/ohjaajan
ei tarvitse välttämättä painottaa opiskelijan henkilökohtaisia harjoitteita sellaiseen
suuntaan, mikä vaatii erityistä sosiaalisuutta, jos opiskelija on valinnut
tavoitteekseen passiivisemman roolin. Uskon, että varsinkin luokattomassa
projektioppimismallissa tällaisten asioiden huomioiminen opetuksessa on
kohtuullisen vaivatonta. Lisään aiheesta vielä vloggauksen osaamiskansiooni,
koska koen, että tämä asia on helpompi avata kertoen kuin kirjoittaen.
Yhdistät tässä tekstissä sujuvasti ja analyyttisesti arvioinnin hallinnollisia lähtökohtia, pedagogista näkökulmaa ja teidän sekä omien käytäntöjesi pohdintaa.
VastaaPoistaSanoisin, että tältä pohjalta on hyvä lähteä kehittämään sekä yksikön että omia arviointikäytäntöjä. Sinulla on jo luontevia avauksia opiskelijoiden itsearvioinnin menetelmien kehittämiseksi, jatka tällä linjalla.
Monipuolisesta pohdinnastasi nostin kolme itselleni tärkeää kiteytystä:
VastaaPoista"Mielestäni on inhimillistä arvostaa esimerkiksi opiskelijan ahkeruutta ja sitoutumista opiskeluun, vaikka ne eivät näkyisikään varsinaisesti ammatillisessa osaamisessa. Osaamisen arvioinnissa tällainen arvostus tulee jättää arvioinnin ulkopuolella, mutta onneksi on muitakin tapoja tuoda arvostus opiskelijaa kohtaan esiin, vaikka päivittäisissä kohtaamisissa."
Tuoreena opettajana saattaisin hyvinkin tulkita arviointia niin, että voin arvioida myös opiskelijan ahkeruutta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan osaamista tulee arvioida suhteessa asetettuihin osaamistavoitteisiin.
Meille lukijoille iloksi ja hyödyksi toit esiin nk. arvioinnin viralliset kriteerit. Sen lisäksi tiivistit kriteerit hyvin:
"T1 – opiskelija tarvitsee ajoittaista ohjausta työtehtävässään
H2 – opiskelija selviää työtehtävästä täysin itsenäisesti
K3 – opiskelija käyttää työtehtävässä osaamistaan luovasti, mukautuu luontevasti työympäristön vaatimuksiin sovittaen työskentelyynsä muitakin, kuin ennalta annettuja työtehtäviä"
Lopuksi nostan kohdan, jossa tiivistit hyvin sen, mikä on arvioinnissa tärkeää:
"Tavoitteena arvioinnissa on kuitenkin ennalta määriteltyjen kriteerien mukainen, läpinäkyvä, tasavertainen sekä todelliseen osaamiseen perustuva arviointi, jonka jokainen opettaja, opiskelija ja/tai ulkopuolinen näytönarvioija pyrkii tekemään parhaan taitonsa mukaan."